Tietoja Viipuri-keskuksesta
Etusivu
Tarkoitus & toiminta
Tapahtumakalenteri
Tiedot tapahtumista
Hankkeet
Materiaalit
Yhteystiedot

Tietoja Viipurista
Kulttuuri
Tietoja matkailijalle
Uutta Viipurista
Yhteystietoja
Linkit
Viipurin kartta

 


 

Ei ollut Viipurin kaltaista kaupunkia - entä nykyisin ja tulevaisuudessa?

Professori Hans Andersinin juhlapuhe Wiipuri-liiton 30-vuotiskokouksessa 19.3.2005

"Ei ollut Viipurin kaltaista kaupunkia". Näin sanoi Viipurin suuri arkkitehti Uno Ullberg puheessaan heti talvisodan jälkeen. Näin sanoo myös jokainen Viipurissa ennen sotia asunut henkilö. Mikähän se teki Viipurista niin ainutlaatuisen asukkaittensa silmissä? Miten on asianlaita tänään ja mitä se voisi olla tulevaisuudessa? Siitä voisi keskustella.

Ensinnäkin osa Viipurin ainutlaatuisuudesta piilee jokaisen sydämessä ja näkökulmassa. Kotikaupunki on aina kotikaupunki, mitä kauemmaksi se siirtyy ajassa taaksepäin, sitä paremmalta se näyttää. Mutta onhan muitakin kuin psykologisia syitä. Viipurilla on historiansa, joka kiehtoo vielä tänään. Seuraamme jännityksellä, miten arkeologit joka kesä kaivavat itsensä keskiaikaisiin kerroksiin saakka, kolmen neljän metrin syvyyteen. Löytyyköhän kivi-viipurin alta puu-viipuri, joka kenties johtaa juurensa aikaan ennen vuotta 1293, kun ruotsalaiset perustivat Viipurin? Mistä nimi Viipuri, Viborg johtuu? Kuinka aikaisin saksalaiset kauppamiehet ja saksankieli valloittivat Viipurin ja pitivät sitä hallussaan aina 1800-luvulle saakka? Mikä oli "Vanha Viipuri" Linnasaarella? Oliko Viipurin pamaus todellinen pamaus, vai oliko se jälkeenpäin keksitty mielikuvituksen tuote? On paljon vielä selvittämättömiä kysymyksiä. Kaikki arvoitukset eivät ehkä koskaan paljastu.

Nyky-viipurilaiset ovat kiinnostuneet kaupungin historiasta. Kaupungissa on ilmestynyt viime vuosien aikana ainakin kolme Viipurin historiaa venäjäksi ja neljäs on kuulemma tulossa. Historiateokset kuvaavat kaupungin menneisyyttä suunnilleen samoin kuin mihin olemme tottuneet. Ymmärrettävistä syistä näkökulma lähtee Novgorodista, eikä niin kuin meillä, Ruotsi-Suomesta. Ei enää puhuta vanhasta venäläisestä kaupungista, joka vapautettiin fasistien kynsistä. Joka vuosi pidetään historiaa käsitteleviä seminaareja, yleensä linnassa. Karjalan liiton perustama Viipuri-keskus järjesti viime syksynä tällaisen seminaarin, jossa osanottajia oli sekä Suomesta että Venäjältä. Tunnelma seminaarissa oli hyvä ja jopa harras yhteisen asian parissa.

Viipurin ainutlaatuisuuteen vaikuttaa myös ennen sotia vielä elävä monikielisyys, suomen lisäksi ruotsi, saksa, ranska, jiddish, italia ja venäjä. Puhuttiin vieraita kieliä muissakin Suomen kaupungeissa, mutta Viipurissa monikielisyys eli kauimmin ja näkyvimmin. Niskan päällä oli välillä ruotsi, välillä saksa, joskus ranska ja venäjä ja sitten 1900-luvulla sai suomen kieli vähäksi aikaa massiivisen yliotteen, kunnes katastrofi tuli valloituksen muodossa. Silloin menivät niin kielet kuin muukin loisto.

Viipuria on sanottu keskiaikaiseksi kaupungiksi, mutta verrattuna esimerkiksi Tallinnaan, ei keskiaikaisuutta juuri näe muuta kuin arkeologisissa kaivauksissa. Linna on tietysti poikkeus: Sen kaltaista ei muualta löydy. Linna on nyt viime vuosikymmenen aikana noussut todelliseksi kulttuurikeskukseksi, kiitos linnanrouvan Abdullinan ripeiden otteiden. Oopperanäytökset, taidenäyttelyt, ritaripelit, jazzkonsertit, filmifestivaalit antavat väriä koko kaupungille.

Vaikka keskiaikaisuutta ei näe kuin muutamissa kohteissa, on kaupunki silti rakennuskannaltaan ainutlaatuinen. Siinä on edustettuna keskiaikaisuus, 1700-luvun puhdas tyyli valurautaparvekkeineen, 1800-luvun alun klassisismi ja vuosisadanvaihteen eri tyylisekoitukset, jugend, modernismi ja funkis. On myös muutamia huonossa kunnossa olevia puurakennuksia ja vielä huonommassa kunnossa olevia surkeita neuvostoajan kerrostaloja sekä Stalin-ajan asemarakennushirviö. Kaikkia rappeutuneita rakennuksia ei saada entiselleen, kuten Viipurin museovirasto nykyisin vaatii. Nämä vaatimukset ovat nähdäkseni pahin este kunnostustöiden aloittamiseksi. Weckrothin talo Torkkeli Knuutinpojan torin varrella on tyypillinen esimerkki. Sen rauniot osti äskettäin viipurilainen rakennusyhtiö ja maksoi siitä 100 000 euroa. Ehtona on, että talo on rekonstruoitava alkuperäiseen kuntoonsa vuoden 2008 loppuun mennessä. Vaatimuksista huolimatta on joitakin rakennuksia rekonstruoitu sisältä ja ulkoa, mm. entinen kirjastorakennus Punaisen lähteen torin varrella. Sitä tarjottiin aikoinaan meille yhden dollarin hintaan, mutta eräs pankki osti ja kunnosti sen itselleen. Muutama uuden ajan luomus, kuten Mormonikirkko ja Linnankadulla oleva pankkirakennus eivät ole huonoimpia esimerkkejä uudesta rakentamisesta.

Raunioituva ulkomuseoko vain?

Moni on sanonut, että Viipuri on kuin rakennustieteen ulkomuseo. Minun suosikkini ovat Uno Ullbergin piirtämät Taidemuseo Pantsarlahden bastionin mäellä, upea kuin kreikkalainen temppeli, ja maakunta-arkiston monumentaalinen rakennus Tervaniemen harjulla. Maakunta-arkistossa on 2000 hyllymetriä suomalaista materiaalia, se on historiantutkijan aarreaitta. Sisältä arkistorakennus on entisellään, on Ullbergin piirtämät arkistohyllyt, jopa lamput ovat paikallaan. Tämä onkin hyvä esimerkki venäläisten saamattomuuden onnellisesta seurauksesta nyky-Viipurissa: Koko sodanjälkeisenä aikana ei vanhoja rakennuksia ole purettu ja rakennettu uusia rumiluksia tilalle, kuten täällä Suomessa valitettavan usein on tehty. Esimerkiksi monet vanhat pankkisalit ovat samassa hyvässä kunnossa kuin ennen sotia, samoine pilareineen, seinämaalauksineen, pulpetteineen ja kaappeineen.

Tämä onkin lähes ainoa hyvä mitä venäläisen Viipurin rakennuksista voi sanoa. Monet rakennukset ovat vielä tyhjinä raunioina, asutut talot ovat enimmäkseen varsin huonossa kunnossa. Vaikka fasadeja on maalattu, ovat varsinkin porraskäytävät ja pihat kuin sikolätit. Vessojen kunnosta en viitsi edes puhua. Kaikki on likaista, roskakasat lojuvat kaduilla viikkokaupalla ja niin edelleen!

Talojen ja katujen huono kunto ja yleinen epäsiisteys on se puoli nyky-Viipuria, jonka lyhytaikaiset ulkomaiset ja suomalaiset vieraat huomaavat. Ne, jotka käyvät Viipurissa useammin, niin kuin allekirjoittanut, löytävät myös positiivisia puolia. Mainitsin jo valopilkkuina linnan ja linnan päällikön Abdullinan sekä yhä yleistyvän kiinnostuksen Viipurin historiasta. Viipurissa on noin viisikymmentä- satapäinen älymystö, joka tulee esitelmätilaisuuksiin ja osallistuu erilaisiin kansalais- ja kulttuuritilaisuuksiin. Esimerkkejä: Vladimir Tihomirov opettaa maalaustaidetta kouluissa ja erilaisilla kursseilla sekä Viipurissa että Suomessa. Viipurissa on maalauskoulu lapsille ja nuorille, joka sijaitsee samassa Uno Ullbergin piirtämässä rakennuksessa, jossa jo ennen sotia oli maalauskoulu. Viipurissa on akateeminen kuoro, vanhan musiikin yhtye Kantika, ja useita laulavia ja soittavia artisteja, joita voi tilata yksityistilaisuuksiin Viipuri-keskuksen kautta. Professori Shabez on Hertzenin opettajakoulun rehtori ja hänen oppilaansa lukevat englanninkielen lisäksi suomea ja ruotsia. Ruotsia puhuva Helga Abakshina tuntee Viipurin historian läpikotaisin, tietää missä vanhat kulttuurihenkilöt asuivat ja kirjoittaa venäjänkielisiä yhteenvetoja suomalaisista artikkeleista ja kirjoista. Suomea puhuva Aleksanteri Saksa, Suomessa väitellyt arkeologi, kaivaa joka kesä Viipurissa. Hänen ja hänen nuorten apulaisten työtä voi kuka hyvänsä seurata kuopan reunalta. Viktor Dimov, jonka ansiota on, että Torkkelin patsas on entisöity ja seisoo entisellä paikallaan, näyttää mielellään ateljeensa ja myy tekemiään veistoksia. Englantia puhuva Larissa Soloviova on Pelastakaa lapset-järjestön paikallinen päällikkö, mutta hänen työkenttänsä on laajempi. Hän auttaa mm. minua hyväntekeväisyystyössä, kun hänen avullaan Rotaryklubilleni uskottua rahaa orvoille, katulapsille, köyhille perheille ja lastensairaalaan.

Viime viikolla olin Viipurissa Larissan kanssa lasten sairaalassa.Osa potilaista on huostaan otettuja ja hylättyjä lapsia, jotka voivat viettää kuukausia sairaalassa ennen kuin heille löytyy pysyvämpi koti. Sairaala, joka on rakennettu suunnilleen samaan aikaan kuin Helsingin kirurgi, on äskettäin entisöity ja erittäin edustavassa, aivan länsimaisessa kunnossa. Palkat ja ruoka maksetaan valtion ja kunnan budjetista. Sairaala on saanut apua entisöintiin ja uudenaikaisiin hoitolaitteisiin, kuten keskosinkubaattoreihin, lahjoituksina Suomesta ja Ruotsista. Henkilökuntaa on riittävästi. Ja rakkauttakin näyttää lapsille riittävän. Mutta, heiltä puuttuu vauvavaipat, sänkyvaatteet, puhumattakaan leikkikaluista, televisioista, peleistä! Tällaista surkean elämän pientä kultareunaa voisi kukin meistä heille lahjoittaa ilman että se liiallisesti rasittaisi talouttamme.

Asiallista tietoaViipuri-keskukselta

Karjalan Liitto ja joukko muita suomalaisia yhdistyksiä perustivat Viipuri-keskuksen neljä vuotta sitten kulttuurinvaihto- ja informaatiokeskukseksi Viipurissa. Keskus sai alussa rahallista tukea EU:lta siltä osin kuin palvelu koski suomalaisia vierailijoita Viipurissa, mutta alusta pitäen on myös venäläisten informoiminen ja mukanaolo ollut keskukselle tärkeä. Keskuksen tiloissa Mustainveljesten kadulla käy niin suomalaisia kuin venäläisiä melkein päivittäin. Järjestämme perinneruuanlaittokursseja, maalausleirejä, katukävelyjä, saaristokierroksia ja kartanokierroksia, sienestysretkiä, historiaa käsittäviä luentoja, seminaareja, sukututkijoiden tutustuttamista maakunta-arkistoon ja muuta kiinnostavaa. Olemme myös avustaneet sekä venäläisiä että suomalaisia saamaan yhteyksiä toisen maan yrityksiin ja kansalaisjärjestöihin. Viipuri-keskus puuhaa Suomen ajan Viipurin pysyvää näyttelyä linnaan Ruotsin ja Venäjän ajan näyttelyiden rinnalle. Olemme myös auttaneet passinsa ja rahansa menettäneiden suomalaisia. Meillä oli paikallinen suomalainen johtaja, mutta nyt meillä ei ole siihen varaa, vaikka tarvetta olisikin. Keskuksessa päivystää viikolla aina joku suomea puhuva henkilö. Haluaisimme laajentaa Viipuri-keskuksen reviiriä palveleman myös Viipurissa olevia ja sinne pyrkiviä suomalaisia yrityksiä, mutta tähän ei vielä ole löytynyt markkinarakoa.

Viipurin tulevaisuus?

Mitä tulevaisuudesta? En itse jaksa uskoa, että Venäjä palauttaisi meille Karjalaa eikä edes Viipuria, vapaaehtoisesti, siirtämällä rajaa lähemmäs Pietaria. Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät Karjalan 60 vuoden takaista pakkoluovuttamista Venäjälle epäoikeudenmukaisena ja rikoksena ihmisyyttä kohtaan. Samoin tiedän, että Viipurin luovuttaminen takaisin Suomelle olisi parasta, mitä sille ja sinne jääville venäläisille voisi tapahtua.

Riippumatta siitä minkä valtion alaisuuteen Viipuri tulevaisuudessa kuuluu, siellä pitäisi tapahtua seuraavaa:
  1. Kaupungin pitäisi saada aktiivinen, positiivisesti ajatteleva johto, jolla on halu tehdä Viipurista monikulttuurinen, avoin kaupunki, missä ulkomaalaisetkin viihtyvät, asukkaat ja yhtiöt maksavat veroa saadakseen kaupungin palvelut toimimaan.
  2. Jotta yhtiöillä ja asukkailla olisi varaa maksaa veroja, olisi elintaso saatava nousemaan nykyisestään noin kymmenkertaiseksi.
  3. Tämä on mahdollista vain, jos saadaan uusia yhtiöitä ja asukkaita lännestä, kouluja ja turisteja Viipuriin.
  4. Tarvitaan myös tasokkaita asuntoja pysyvästi Viipuriin muuttaville ulkomaalaisille ja länsimaalaistyylisiä hotelleja sekä turisteille että liikemiehille. Viipuriin on rakenteilla kauppatorin varrelle kongressihotelli. Toivottavasti se vastaa tarpeita eikä vain pahimpia odotuksia.
  5. Viipurin ravintolat alkavat jo nyt olla tasokkaita, mutta tarvittaisiin lisää loistoa.
  6. Viipurin kaunis, nykyisin melkein tyhjä ympäristö, tarjoaa upeita vapaa-ajanviettopaikkoja ja merenrantamökkitontteja.
  7. Raja on saatava mahdollisimman läpinäkyväksi sekä venäläisille että suomalaisille ja ulkomaalaisille.
  8. Lopuksi tarvitaan myös mm. yksityistä omistusoikeutta kunnioittavaa lainsäädäntöä.
Ja paljon muuta! Viipuri on kuin sammakko joka odottaa prinssin suudelmaa muuttuakseen prinsessaksi. Näitä prinssejä voisi tulla lännestä, tai miksipäs ei, öljymiljardein vaurastuneiden venäläisten joukosta. Prinssien löytämiseksi tarvitaan antaumuksellista, kovaa myyntityötä.

Vaikuttaako utopistiselta?

Voin sanoa skeptikoille, että Viipuri on historiansa aikana monta kertaa ollut samanlaisessa suossa kuin nyt, mutta on aina pystynyt nousemaan entistä ehompana alennustilastaan. Toivotaan, että joku meistä elää niin kauan, että voisi todeta: Viipurin kaltaista kaupunkia ei ole!

»takaisin