|
|
 |
NUORISOHANKE KESKIAIKAINEN VIIPURI - Raportti
Yleistä
Helsingissä ja Viipurissa toimivan Viipuri-keskus ry:n käynnistämän hankkeen kulussa (1.9.2005 - 31.8.2006) luotiin
suomalaisten ja venäläisten keskiaikaseurojen verkko ja tehtiin samalla tunnetuksi Viipurin ja sen ympäristön keskiajan
historiaa suomalaisten nuorten keskuudessa. Viipuri oli keskiajalla Suomen itäinen pääkaupunki ja siinä oli vuonna 1293
rakennetun Viipurin linnan lisäksi kolme kivikirkkoa: kaupunginkirkko, dominikaaniluostarin ja fransiskaaniluostarin kirkot.
Kaupungissa on vieläkin jäljellä lukuisia merkkejä tuon ajan elämästä.
Harrastusmuotona keskiaika on yhä suositumpi niin Venäjällä kuin Suomessa. Kuitenkin venäläisten ja suomalaisten
keskiaikaharrastajien toiminnassa on huomattavia eroja. Venäläiset tekevät pääasiassa taistelujen rekonstruktioita
kun taas suomalaiset ovat kiinnostuneet enemmänkin keskiaikaisen elämänpiirin elävöittämisestä ja käsityöperinteiden
elvyttämisestä. Venäjällä järjestetään säännöllisesti useampia keskiaikaan liittyviä tapahtumia, joissa on ohjelmaa sekä
yleisölle että harrastajille itselleen. Viipurissa on jo parin vuosikymmenen ajan vietetty vuosittain keskiajan festivaaleja
ritariturnajaisineen ja historiallisine tapahtumineen. Neljän päivän mittaiseen tapahtumaan osallistuu keskiaikakerhoja koko
Venäjän alueelta. Viipurin linnassa ja viikinkiaikaisen kylän mallin mukaan rekonstruoidussa Svengårdin kylässä Viipurin lähellä
toimivat työpajat, joissa valmistetaan keskiaikaisia esineitä.
Lähtökohdat
Hankkeen alkuvaiheessa selvitettiin suomalaisten ja venäläisten tahojen kiinnostusta ja mahdollisuuksia yhteistyöhön.
Keskiajan parissa toimivia yhdistyksiä on sekä Suomessa että Venäjällä runsaasti. Selvitystyö molemmissa maissa osoitti,
että molemmin puolin rajaa on runsaasti halukkuutta ulkomaisiin kontakteihin, mutta käytännön yhteistyö ja yhteyksien
solmiminen on hankalaa ilman koordinoivaa tahoa. Vaikeuksia tuottivat jopa taistelusääntöjen ja varustevaatimusten
erilaisuus, tullisäännöt varusteita vietäessä ulkomaille sekä muut matkojen ja tapaamisten käytännön järjestelyt.
Viipuri-keskuksen Helsingissä järjestämään kaksikieliseen seminaariin osallistuivat suomalaiset keskiaikayhdistykset Viikinkiajan
Laiva ry, Vapaakomppania, Warusseppäin Kilta ry, Hollolan Keskiaikaseura ry, Elävä Keskiaika ry, Kroopin kilta sekä seuraavien
venäläisten yhdistysten edustajat: Knjazheskaja Druzhina, Belyi Drakar ja Svengård. Seminaarissa käsiteltiin
keskiaikayhdistysten toimintatyyppejä Suomessa ja Venäjällä, taistelusääntöjen normeja, tullausmenettelyä esim.
ase-, puku- ja korurekonstruktioiden kuljettamiseksi rajan yli sekä keskusteltiin yhteisten tapaamisten aihepiiristä:
Itämeren keskiaikaisten linnojen perustaminen, keskiaikainen viihde, musiikki ja puvut, merenkulku keskiajalla, kaivausten
tulokset Viipurissa.
Seminaarit ja workshop
Huhtikuussa järjestettyyn workshopiin Pietarissa osallistuivat suomalaiset järjestöt WarusSeppäin Kilta ry, Harmaasudet ry
ja Vapaakomppania.
Workshopin aikana tutustuttiin keskiaikaisten hevosvarusteiden sekä aseiden valmistukseen. Kouluttajina toimivat venäläiset
Juri Asmus ja Vjatsheslav Mjasnikov. Viikinkien 1200 - 1300-luvun kilpien valmistuksesta piti esitelmän Eduard Lenski
Vitjaz-klubista. Knjazheskaja Druzhinan ratsutalleilla suomalaisille esiteltiin ratsastus-, ja aseenkäsittelytaitoja.
Pietarilaisten keskiaikaseurojen tukikohdassa Sestroretskissa pidettiin seminaari, johon osallistuivat keskiajan elävöitysryhmät.
Seminaarin aiheina olivat Venäjän keskiaikaseurojen monimuotoisuus sekä viikinkiaikaan, ritareihin ja Skandinaviaan liittyvät
tutkimukset Venäjällä. Esitelmät pitivät Sergei Mjasnishtshev sekä Klim Zhukov ja Dmitri Korovkin. Suomalainen Jani Hyväri
esitelmöi aiheesta miekkataistelut ritariaikoina. Isäntinä toimivat keskiaikaseurat Konnoje bratstvo, Knjazheskaja druzhina,
Klub Vitjaz sekä keskiaikaseurojen AESB-liitto. Koordinaattorina Venäjän puolelta toimi Luoteis-Venäjän ritariyhdistysten
liiton puheenjohtaja Pjotr Vasin.
Suomalaisryhmä tutustui asiantuntijan opastuksella Pietarin Eremitaasin keskiaikaisten aseiden ja varusteiden kokoelmaan
sekä näyttelyyn, jossa oli esillä Maakruunun linnan (Landskrona) kaivauksilta löydettyä esineistöä ja rekonstruktiot
ruotsalaisen ja venäläisen soturin varusteista.
Keväällä venäläisten keskiaikaseurojen edustajat esittivät Suomessa Turun linnan pihalla keskiaikaisen taistelun rekonstruktion
ja tutustuivat suomalaisiin alan harrastajiin ja asiantuntijoihin sekä Turun linnan arkeologisiin kaivauksiin. Tapaamisessa
suomalaisten yhdistysten, Turun linnan johdon ja tapahtuman järjestäjien kanssa sovittiin jatkokontakteista.
Keskiaikafestivaali Viipurin linnassa
Jo useita vuosia Viipurin linnaan heinäkuussa järjestettävään keskiaikatapahtumaan osallistuu noin tuhat elävöittäjää
Venäjältä. Kolmipäiväisessä tapahtumassa on mm. musiikki- ja tanssiesityksiä, hevosturnajaiset ja jousiammuntakilpa sekä
suuri linnanvalloitusnäytös.
Viipuri-keskuksen käynnistämän hankkeen tuloksena vuonna 2006 Viipurin keskiaikafestivaaleille osallistui ensimmäisen
kerran suomalaisryhmä. Osallistujat saivat Viipuri-keskukselta käännökset taistelusäännöistä ja tarkat tiedot tapahtumasta,
apua varusteiden tullauksessa ja kuljettamisessa rajan yli sekä tulkkauspalveluja tapahtuman aikana.
Suomalaiset asuivat omassa teltassaan telttaleirissä linnan muurien ulkopuolella ja pitivät yhteisesitysten ohella myös omia
esityksiään keskiajan taisteluista. Suomalaisosallistujat saivat laajaa huomiota sekä venäläisen yleisön että osanottajien
ja median taholta. Tapahtumaan osallistuneet suomalaiset solmivat laajoja kontakteja venäläisseurojen edustajien kanssa.
Tämä oli tärkeä päänavaus, jolle varmastikin seuraa jatkoa.
Matkan aikana tutustuttiin myös venäläisten ja suomalaisten arkeologien suorittamiin kaivauksiin Viipurissa. Kaivauksissa on
löytynyt runsaasti keskiaikaan liittyviä tuohi-, puu- ja nahkaesineitä sekä keramiikkaa 1500- ja 1600-luvuilta. Matkalle
osallistuneet tutustuivat myös keskiaikaiseen elämänpiiriin viikinkien Svengård-kylässä, jossa esiteltiin keskiaikaisten
vaatteiden valmistusta, savenvalantaa, sepäntöitä, eläintenhoitoa sekä tutustuttiin historialliseen rekonstruktioon
keskiaikaisista asuinrakennuksista. Asiantuntija kertoi Viipurin ympäristön historiallisesta taustasta.
Hankkeeseen liittyvistä tapahtumista Viipuri-keskus tiedotti keskiaika-sivustolla.
Yhteenveto
Hankkeen aikana suomalaiset keskiaikaharrastajat perehtyivät Venäjän keskiajan kulttuuriin ja perinteisiin sekä useiden
venäläisten keskiaikaseurojen toimintaan, mikä antoi mahdollisuuden oman toiminnan monipuolistamiseen ja laajentamiseen.
Hankkeen tapahtumiin osallistui yhteensä noin 150 henkeä. Hankkeen tuloksena suomalaiset ja venäläiset keskiajan harrastajat solmivat laajasti keskinäisiä suhteita ja sopivat uusista yhteistyömuodosta, mm. keskiaikaisista nuorten leireistä, joiden aikana tutustutaan keskiaikaiseen ruokakulttuuriin, vaatteiden ja aseiden valmistukseen sekä viikinkiveneiden rakentamiseen.
»etusivulle
|
 |