|
|
 |
SUOMALAINEN VIIPURI -NÄYTTELY VIIPURIN LINNAAN
Vuonna 1293 perustetussa Viipurin linnassa Viipurissa toimii nykyään venäläinen kotiseutumuseo, jota hallinnoi
Leningradin alueen museovirasto. Museossa on esillä mm. aseita 1500-1600 -luvulta, rajavalvontaan liittyvää
esineistöä ja luontonäyttely. Linnan alakerrassa on suomalaisten vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin 1990-luvun
alussa kunnostettu sali, jossa esitellään Viipurin Ruotsin vallan aikoihin liittyvää historiaa. Sen sijaan linnassa
on hyvin vähän Suomen autonomiaan ja itsenäisyyden aikaan liittyvää aineistoa. Kuitenkin Viipurilla on ollut
tärkeä asema alueen historiassa myös 1800- ja 1900-luvulla. Monipuolistaakseen näyttelykokonaisuuttaan
linnan museo on pyrkinyt hankkimaan Suomen aikaan liittyvää esineistöä Suomesta, mutta museon vähäisin
voimavaroin laajan näyttelykokonaisuuden rakentaminen on ollut mahdotonta.
Viipuri-keskus on kolmen vuoden toiminnan aikana hankkinut laajaa kokemusta tiiviistä yhteistoiminnasta
lähialueilla. Viipuri-keskus on tukenut suomalaisten viime aikoina selvästi laajenevaa kiinnostusta karjalaisuutta
ja lähialueyhteistoimintaa kohtaan. Keskuksen toiminnan kautta myös Viipurin paikalliselle väestölle on avautunut
oman identiteetin ja juurien kunnioittamisen tärkeys.
Viipuri-keskus käynnisti vuonna 2005 yhdessä Viipurin linnan museon kanssa hankkeen, jonka tarkoituksena on
avata Viipurin linnaan pysyvä suomalaisaiheinen näyttely. Suomalaisten ja venäläisten museoalan ammattilaisten
voimin toteutettavan pysyvän näyttelyn suunnittelu ja esineiden hankinta on tarkoitus toteuttaa suomalaisen
elinkeinoelämän rahallisella tuella.
Viipuri-keskus toimii varainhankinnan sekä näyttelyn valmistelutyön koordinoijana. Hankkeen kesto on arviolta
7 kuukautta (syyskuu 2005 - marraskuu 2006) ja sen kustannusarvio on n. 38.000 euroa (kustannusarvio liitteenä).
»takaisin
|
 |