|
|
 |
ITSENÄISYYDEN AJAN VIIPURIN TUNNELMAA
Suomi-sali Viipurin linnaan
Viipuri-keskuksen ja Karjalan Liiton yhteisen hankkeen tuloksena Viipurin linnassa avattiin 25.11.2006 Suomen itsenäisyyden
ajasta Viipurissa kertova pysyvä näyttely
Suomalaisten asiantuntijoiden suunnitteleman pysyvän näyttelyn tavoitteena on antaa mahdollisimman edustava kuva
vuosien 1917-1944 Viipurista. Näyttelyssä on pyritty tuomaan esille Suomen itsenäisyyden ajan Viipurin ilmapiiriä ja henkeä.
Esillä on mm. erilaisia Viipurissa valmistettuja tuotteita, jotka jäivät kaupunkiin suomalaisten lähtiessä sieltä sodan aikana.
Näitä esineitä on näyttelyyn saatu mm. Viipurin linnan kokoelmista. Esineistöä ja valokuvia on tullut myös Suomesta
yksityislahjoituksina sekä Tyrgilsmuseetista. Näyttely tuo esille erityisesti Viipurin vahvan taloudellisen ja kulttuurisen
merkityksen itsenäisyyden aikana. Olihan Viipuri Suomen monikielisin, monikulttuurisin ja kansainvälisin kaupunki.
Näyttelyn valmistelussa ovat olleet mukana Viipurin linnan museo ja näyttelyn ideoineet Viipuri-keskus ry ja Karjalan Liitto ry.
Valmistelut pysyvän näyttelyn toteuttamiseksi Viipurin linnaan käynnistettiin vuonna 2005. Viipuri-keskus toimi
varainhankinnan sekä näyttelyn valmistelutyön koordinoijana. Hanke on rahoitettu suomalaisten järjestöjen, Suomen
elinkeinoelämän, Suomen Kulttuurirahaston ja yksityishenkilöiden varoin. Näyttelyn suunnittelusta vastasi FM Anna Rauhala.
Noin 50 neliön näyttelysalin kunnostusta ovat tukeneet mm. Tikkurila Oy, Maalaamo S. Wuorio Oy sekä Idman Oy ja
Hedtec Oy. Lahjoitusvaroin korjattiin salin lattiat, katto, seinät, ovet ja ikkunat ja uusittiin täysin salin valaistus.
Näyttelyn tekniikka ja esineistö siirtyvät lahjoituksena Viipurin linnan museon omistukseen.
Näyttelyn avasi Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Laukkanen. Avajaissanat lausui myös Suomen
Pietarin pääkonsuli Juhani Väänänen. Avajaisten yhteydessä Viipurin linnassa pidettiin Viipurin taloudellista merkitystä
eri aikakausina käsittelevä seminaari. Seminaarissa puhujina olivat Viipuri-keskuksen puheenjohtaja Kauko Sipponen,
professori Yrjö Kaukiainen, professori Kalle Michelsen ja EuroRussia-hankkeen Suomen puheenjohtaja, Saimaan kanavan
Suomen valtuutettu Juhani Korpela.
Näyttely on avoinna Viipurin linnassa ti-su klo 11-18.
»etusivulle
|
 |